Etusivu tehtävä JulkaisutTutkimusJäsenet Säännöt

Osuustoiminnan liiketaloustieteellisen tutkimuksen ja opetuksen kehittäminen

Selvitysmiehen loppuraportti osuustoiminnan neuvottelukunnalle
PANU KALMI, Helsingin kauppakorkeakoulu
15.9.2003

Sisällysluettelo

Johdanto
Osuustoimintatutkimus Suomessa ja maailmalla
Osuustoiminnan liiketaloustieteen tutkimuksen ja opetuksen järjestämisen ongelmia ja avoimia kysymyksiä
Arviointi eri vaihtoehdoista
Liite 1: Suomalainen tutkijapotentiaali
Liite 2: Osuustoiminta Suomen korkeakouluissa

1 Johdanto

Maaliskuussa 2003 Osuustoiminnan neuvottelukunta antoi selvitysmiehelle tehtäväksi tutkia mahdollisuuksia kehittää osuustoiminnan liiketaloudellista tutkimusta osuustoimintajärjestöjen tuella. Neuvottelukunta pyysi selvittämään näiden asioiden toteutusta ensisijaisesti Helsingin kauppakorkeakoululla. Tehtävänanto oli jatkoa Helsingin kauppakorkeakoulua ja Pellervo-Seuraa edustaneiden henkilöiden muodostaman työryhmän toiminnalle vuoden 2002 aikana. Kyseiseen työryhmään viitataan alla Skurnikin työryhmänä sen puheenjohtajan Samuli Skurnikin mukaan.

Selvitysmies on käynyt aiheesta keskusteluja sekä mahdollisten rahoittajatahojen eli osuustoimintaryhmien edustajien kanssa, että mahdollisten toteuttajatahojen eli Helsingin kauppakorkeakoulun, sekä kahden tulevan yliopistokeskuksen, Mikkelin ja Seinäjoen, edustajien kanssa. Lisäksi selvitysmies on osallistunut Kanadan Victoriassa pidettyyn osuustoimintatutkimuksen kansainväliseen kongressiin ja sitä seuranneeseen workshopiin, sekä kahteen osuustoimintatutkimusta käsittelevään seminaariin syyskuun alussa. Työssä on käytetty myös hyväksi erinäisiä aiheen kannalta tärkeitä dokumentteja.

Selvitystyötä varten on haastateltu seuraavia neuvottelukunnan jäseniä: Kari Neilimo / SOK, Olavi Syrjänen / Tradeka, Seppo Penttinen /OPK, Kauko Mikkonen / SOK. Helsingin kauppakorkeakoululla on haastateltu seuraavia henkilöitä: Rehtori Eero Kasanen, toimitusjohtaja Matti Pulkkinen / LTT-tutkimus, johtaja Toni Riipinen / LTT-tutkimus, johtaja Riitta Kosonen / Venäjän ja Baltian keskus. Muista yhteistyötahoista on haastateltu johtaja Pirjo Siiskosta / Mikkelin yliopistokeskus sekä tutkimusohjelmapäällikkö Juha Alarintaa / Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys (Seinäjoki). Lisäksi selvitysmies on käynyt useita keskusteluja aiheesta tutkimusjohtaja Tapani Köpän (Helsingin yliopisto), professori Matti Pohjolan (HKKK), ja neuvottelukunnan sihteerin Sami Karhun (Pellervo-Seura) kanssa, ja käyttänyt hyväkseen myös vuonna 2002 kokoontuneen työryhmän muistioita. Tässä esitetyn raportin luonnosta ovat kommentoineet lisäksi Juhani Laurinkari, Samuli Skurnik, sekä Eliisa Troberg. Työ pohjautuu osaksi näihin keskusteluihin, mutta mainitut henkilöt eivät välttämättä jaa kaikkia tekstissä esitettyjä mielipiteitä, eikä kaikkia esitettyjä näkökantoja ole voitu tuoda tässä esille.

Selvityksen rakenne on seuraavanlainen: osiossa 2 käsitellään taustaksi osuustoimintatutkimukseen tilaa meillä ja muualla. Osio 3 sisältää keskeiset kysymykset, jotka ratkaisemalla päästään jo lähelle lopullista ratkaisua. Osiossa 4 esitellään päätöksenteon tueksi pohdintoja ja opastusta tätä ratkaisua varten. Lisäksi muistioon kuuluu kaksi liitettä.

Valitettavasti tämäkään muistio ei tuo mitään lopullista ratkaisua selvitystehtävään. Selvitysmiehen toive kuitenkin on, että muistiossa on kyetty määrittelemään ne keskeiset kysymykset, joiden pohjalta lopullinen ratkaisu löytyy.

 

2 Osuustoimintatutkimus Suomessa ja maailmalla

Osuustoiminnan liiketaloustieteellistä tutkimusta ei ole Suomessa kovin paljoa tehty. Osuustoiminnan tutkimus Suomessa ei muutenkaan ole lukumääräisesti ollut kovin suurta, mutta asukaslukuun suhteutettuna se on ollut varmaankin kansainvälistä keskitasoa. 1980-luvulta lähtien ainakin 8 henkilöä on väitellyt osuustoiminnasta, ja alalla on lisäksi samansuuruinen joukko aktiivisia väitelleitä tutkijoita tai jatko-opiskelijoita (ks. liite 1). Näistä monilla on yhteyksiä Helsingin yliopistossa toimineeseen Osuustoimintainstituuttiin. Taloustieteen alalta ovat väitelleet Petri Ollila (maatalousekonomia), Raija Volk (kansantaloustiede), Eliisa Troberg (organisaatiot ja johtaminen) sekä Kari Inkinen (talousmaantiede). Taloustieteen puolelta lisäksi kansantaloustieteestä väitellyt Panu Kalmi (tämän selvityksen kirjoittaja) on tehnyt tutkimusta osuustoiminnasta.

Osuustoimintatutkimuksella Suomessa on pitkä ja värikäs historia (ks. liite 2). Tämän selvityksen kannalta tärkeintä on lähihistoria. Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutti pystyi 1990-luvulla vaikeissa olosuhteissa luomaan jatkuvuutta osuustoimintatutkimukseen tutkijakoulutuksen ja muiden opinnäytteiden kautta. Instituutin toimintaedellytysten tapahtuneiden dramaattisten muutosten jälkeen tämä perintö on kuitenkin osittain hukattu. Helsingin yliopistolla oleva ainoa virka (yliassistentuuri) on myös lakkautusuhan alla. Tässä vaikeassa tilanteessa on Helsingin yliopiston Mikkelin yksikkö tehnyt aloitteen osuustoiminnan verkosto-opetuksen kehittämisestä Itä-Suomen yliopistoissa. Aiheesta on tehty hakemus Itä-Suomen lääninhallitukseen ESR-hankkeena. Mukaan tähän hankkeeseen on tulossa ainakin Helsingin yliopiston Mikkelin toimipiste ja Kuopion yliopisto, sekä mahdollisesti Joensuun yliopisto. Verkostohankkeeseen toivotaan myös Helsingin kauppakorkeakoulun osallistumista, mikäli osuustoiminnan tutkimus ja opetus lähtee käyntiin Helsingin kauppakorkeakoululla. Tästä verkostohankkeesta riippumatta Mikkelissä on tehty myös aloite Helsingin yliopistossa olevan yliassistentin viran muuttamisesta professuuriksi, erityisalana yhteisötaloudellinen suuntautuminen osuustoimintatutkimukseen. Tämän hankkeen toteutuminen riippuu Helsingin yliopiston suhtautumisesta siihen, tulkitaanko aikoinaan lahjoitusvaroin perustettu virka pysyväksi vai henkilökohtaiseksi. Suomalaista osuustoimintatutkimusta on vaikeuttanut paitsi puute viroista ja nyttemmin koko tutkimuksen infrastruktuurista, myös potentiaalisten rahoittajatahojen vähäisyys.

Liiketaloustieteessä osuustoiminnan tutkimus on ollut marginaalista kansainvälisestikin. Tästä johtuen hyviä kansainvälisiä esikuvia hankkeelle ei ole helppo löytää. Esim. Yhdysvalloissa korkeatasoisin kansan- tai liiketaloustieteellinen tutkimus on usein tehty ainelaitosten professorien toimesta ilman erillistä osuustoiminnan tutkimusyksikköä. Toisaalta myös osuustoimintatutkijoiden yhteisössä yhteisötaloudellinen suuntautuminen vaikuttaa olevan suositumpaa kuin liiketaloustieteellinen. Esimerkiksi yllämainitussa Victorian konferenssissa vähemmän kuin viidennes n. 90 esityksestä liittyi taloustieteisiin. Ne esitykset, jotka olivat taloustieteellisiä, jakautuivat melko hajanaisesti eri taloustieteen alueille (kansantaloustiede, strategia, rahoitus, maatalousekonomia, laskentatoimi, markkinointi), joten yleiskäsitystä aiheesta oli vaikeaa saada.

Usein yhteisötalouden puolelta aihetta lähestyvillä tutkijoilla on sangen toisenlainen ote tutkimuskysymykseen kuin liiketaloustieteilijöillä. Yhteisötalouden puolelta aihetta tarkastelevat tutkijat usein lähestyvät aihetta kriittisesti ja tarkastelevat osuustoiminnan yhteiskunnan epäkohtia korjaavaa vaikutusta. Tutkimukseen usein liittyy globalisaation ja kapitalismin kritiikkiä ja paikallisuuden korostamista. Osuustoiminta saatetaan esittää jopa perustana vaihtoehtoiselle yhteiskuntajärjestykselle. Liiketaloustieteen tutkijat usein puolestaan valitsevat funktionaalisen lähestymistavan. Tällöin tarkastelun pääpainona on osuustoimintayritysten sopeutuminen talouden kehitykseen. Kiinnostavia kysymyksiä on esim. se, miten osuustoimintayritykset pystyvät parhaiten tuottamaan jäsenilleen palveluita, miten ne selviävät kovenevassa kilpailussa, tai miten ne pystyvät kasvattamaan markkinaosuuttaan. Nämä kaksi osuustoimintatutkimuksen tyyppiä ovat jossain määrin kärjistettyjä, ja todellisuudessa ne esiintyvät usein sekoitettuina, mutta alalla toimivat tutkijat varmastikin tunnistavat genren kaksi perustyyppiä.

Maailmalla on tällä hetkellä n. 60 - 100 eri maissa toimivaa osuustoimintaan erikoistunutta instituuttia. Erityisen runsaasti näitä on Kanadassa, Saksassa, ja Intiassa. Näistä kanadalaiset instituutit ovat erityisen kiinnostavia. Ehkä merkittävin on Saskatchewanin yliopistossa toimiva osuustoimintainstituutti, jossa tehdään tutkimusta maatalousekonomiassa, liiketaloustieteissä, yhteiskuntatieteissä, sekä historian alalta. Instituutin tutkijat ovat virassa olevia professoreita omilla ainelaitoksillaan. Instituutti koordinoi yliopiston sisällä tehtävää osuustoimintatutkimusta ja järjestää perus- ja jatko-opetusta. Merkittävä on myös Victorian yliopistossa toimiva osuustoimintainstituutti, joka toimi myös toukokuisen osuustoimintakongressin pääjärjestäjänä. Tämä instituutti on suuntautunut melko laajalti osuustoimintatutkimukseen, ja instituutin sielu on hiljattain Suomessakin vieraillut professori Ian MacPherson. Painopiste on yhteisötalouden tutkimuksessa. Hankkeelle erityisen mielenkiintoinen on Montrealin ranskankielisen kauppakorkeakoulun (HEC Montreal) Desjardins Center, joka on keskittynyt osuustoiminnan - erityisesti osuuspankkien - liiketaloustieteelliseen tutkimukseen. Muita, pienempiä yksiköitä Kanadassa on esim. Sherbrooken yliopistossa Quebecissa (liiketaloustiede ja kehitystaloustiede), Albertan yliopistossa (maatalousekonomia), sekä St. Maryn yliopistossa Halifaxissa (johdon koulutus).

Yksi Victorian kongressin mielenkiintoisimmista anneista oli se, että siellä suunniteltiin uuden kansainvälisen tutkimusprojektin käynnistämistä. Laaja tutkimushanke osuuskunnista ja uudesta taloudesta jakautui viiteen eri alaryhmään: 1) uuden teknologian käyttöönotto ja vaikutukset osuuskunnille; 2) osuuskunnat ja sosiaalinen syrjäytyneisyys; 3) osuuskunnat ja valtion muuttuva rooli; 4) osuuskunnat ja elintarvikeketjun turvallisuus; 5) osuuskunnat ja yhteiskunnallinen tilinpito. Hankkeen toteutuminen varmistuu syys-lokakuun 2003 vaihteessa. Toteutuessaan hanke ei kuitenkaan automaattisesti toisi suomalaisille osuustoimintatutkijoille rahoitusta, vaan hankkeen tutkijoiden tulisi saada työlleen rahoitus kotimaisista lähteistä. Hankkeella olisi suuri merkitys kansalliselle osuustoimintatutkimukselle sikäli, että se varmistaisi yhteydenpidon ja osallistumisen kansainväliseen tutkijayhteisöön. Näin tutkimus olisi alusta lähtien kansainvälistä eikä pelkästään kansallista luonteeltaan.

 

Osuustoiminnan liiketaloustieteen tutkimuksen ja opetuksen järjestämisen ongelmia ja avoimia kysymyksiä

Osuustoiminnan korkeakoulututkimuksen ja -opetuksen järjestämiseen liittyy paljon avoimia kysymyksiä, joita tarkastelen seuraavassa. Luettelen ne ensin ja tämän jälkeen käyn jokaisen kohdan tarkemmin läpi.

- Missä tutkimus ja opetus tulisi järjestää?

- Minkä aineen yhteyteen osuustoiminnan tutkimus ja opetus tulisi järjestää?

- Kenen tehtävä on rahoittaa osuustoiminnan liiketaloustieteen tutkimusta?

- Tulisiko liiketaloustieteen opetusta kehittää yllämainitun osuustoimintaopetuksen verkostohankkeen yhteydessä?

- Tulisiko rahoitettavassa yksikössä keskittyä pelkästään osuustoiminnan tutkimiseen, vai tulisiko sen ottaa laajempi vertaileva fokus?

- Mikä on oikea organisaatiomuoto tutkimuksen ja opetuksen järjestämiseen: professuuri, instituutti, vai määräaikaiset projektit?

- Mikä on akateemisen ja soveltavan tutkimuksen oikea suhde?

- Mitä tavoitteita tulisi olla opetuksen suhteen?

Mahdollisia vaihtoehtoja toteutuspaikan suhteen on kolme: Helsingin kauppakorkeakoulu Helsingissä, joka oli siis alun perin tavoiteltu vaihtoehto, sekä kaksi uutta vaihtoehtoa, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskukset. Lienee tarpeen hieman perustella, miksi Helsingin kauppakorkeakoululle haetaan vaihtoehtoja.

Ensinnäkin osuustoimintaryhmä on esittänyt, että osuustoiminnan tutkimuksen järjestämiseen on saatava myös yliopiston rahoitusta tai muuta julkista rahoitusta. Helsingin kauppakorkeakoulu ei tähän toiveeseen pysty vastaamaan. Vertailemalla Helsingin kauppakorkeakoulua niihin vaihtoehtoihin, joissa julkista rahoitusta pystytään järjestämään helpommin, nähdään HKKK-vaihtoehdon edut selkeämmin. Toisekseen myös neuvottelukunnan kokouksessa kesäkuussa 2003 eräät jäsenet pyysivät harkitsemaan myös muita vaihtoehtoja. Kolmanneksi, Etelä-Pohjanmaa ja Etelä-Savo ovat tunnettuja voimakkaista osuustoimintaperinteistään ja sikäli sopisivat hyvin tutkimuksen sijoituspaikaksi. Yhtenä vaihtoehtona on myös näiden eri toimijoiden yhteistyö. Näitä voidaan siis harkita yhdessä tai erikseen.

Yliopistokeskukset aloittavat varsinaisesti toimintansa vasta vuoden 2004 alusta. Sekä Mikkeliin että Seinäjoelle on kuitenkin jo nyt sijoitettuna eri yliopistojen ja korkeakoulujen toimintoja. Professorihankkeet ovat pidemmällä Seinäjoella, jossa toimii tällä hetkellä 12 eri alan professuuria. Muutama uusi hanke on parhaillaan vireillä. Hankkeet ovat alkaneet pääasiassa vuosina 2001-2003. Professuurit jakautuvat viiteen eri osa-alueeseen: informaatioteknologia, liiketoimintaosaaminen, elintarvikeala, alueet ja hyvinvointi, sekä taitoteknologia. Seinäjoella toimii useita professoreja, jotka olisivat osuustoimintahankkeelle mielenkiintoisia yhteistyökumppaneja. Liiketoimintaosaamisen professuureja ovat kuluttajakäyttäytyminen, maaseutuyrittäjyys, yrittäjyys, sekä konseptijohtaminen. Kolme näistä professuureista sijoittuu Vaasan yliopistoon ja yksi Helsingin yliopistoon. Muita relevantteja professuureja ovat mm. sähköisen liiketoiminnan professuuri (TaY) sekä elintarviketurvallisuuden professuuri (HY). Professorien ympärille on rakennettu jatko-opiskelijoista tutkimusryhmät. Heidän rahoituksensa koostuu ulkopuolisesta rahoituksesta. Seinäjoen viimeisin kanta osuustoiminta-hankkeeseen on se, että ei ole mielekkäintä lähteä liikkeelle professuureista, vaan lähteä osuustoiminnan tutkimusohjelmasta. Näin siksi, että ilmiö on vaikea ottaa haltuun yhden tietyn tieteenalan kautta. Tutkimusohjelmat voidaan toteuttaa joko paikallisesti tai yhteistyössä HKKK:n Helsingin ja Mikkelin toimipisteiden kanssa.

Mikkelin yliopistokeskusta ollaan nyt perustamassa. Mikkelissä ei tällä hetkellä ole muita liiketoimintaosaamisen professuureja. Sinne tosin kaavaillaan yrittäjyyden professuuria. Mikkeliin kaavaillaan myös osuustoiminnan sosiaalitalouden professuuria HY:n viran pohjalle. Mikkelissä on myös HKKK:n pienyrityskeskus, BBA-ohjelma, sekä avoimen yliopiston kauppatieteen opinnot. Mikkelissä on myös muita Helsingin yliopiston toimintoja, kuten Eko-yliopisto, jotka saattavat tuoda lisäarvoa myös liiketaloustieteen hankkeeseen. Mikkelin yliopistokeskuksen julkilausuttuna tavoitteena on HY:n eko-osaamisen ja HKKK:n business-osaamisen yhdistäminen, joka saattaa tuoda mielenkiintoisia mahdollisuuksia osuustoiminnalle. Lisäksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto on yliopistokeskuksen yhtenä toimijana, ja sillä on jo kaksi professoria Mikkelissä. Koska myös LTY:ssä on voimakas liiketaloudellinen koulutus, on myös se relevantti partneri tämän hankkeen kannalta. Mikkeli on kiinnostunut sekä professuurista että verkostohankkeesta, ja jälkimmäisen koordinoinnista.

Helsingin kauppakorkeakoulun kanta on se, että osuustoiminnan virka voidaan järjestää joko professuurina jonkin ainelaitoksen yhteyteen tai osoittaa rahat LTT-tutkimukselle. (LTT tutkimus on Helsingin kauppakorkeakoulun 100%:sti omistama tytäryhtiö, joka tekee korkeatasoista tilaustutkimusta.) Edellisessä tapauksessa kyse olisi akateemisen tutkimuksen tekemisestä, jälkimmäisessä tilaustöistä. Kumpikin vaatisi pitkäjänteistä, n. 5 vuoden mittaista sitoutumista yrityksiltä. Helsingin kauppakorkeakoulu suhtautuu periaatteessa myönteisesti ajatukseen kehittää toimintaa Mikkelissä tai osallistumista verkostomalliin, mutta pitää ensisijaisena toimintojen kehittämistä Helsingissä.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on se, minkä oppiaineen yhteyteen osuustoiminnan opetus tulisi järjestää. Tutkimuskysymyksestä riippuen eri aineita on lukuisa joukko, esim. kansantaloustiede, rahoitus, organisaatiot ja johtaminen, yrittäjyys, markkinointi jne. Mikäli tavoiteltavin muoto järjestää tutkimus on professuurin perustaminen, niin tällöin on mielekästä valita yksi aine, johon professuuri voidaan kytkeä. Mikäli tavoitellaan erillisiä tutkimusohjelmaa, tällöin voidaan tehdä tutkimusta useammalta eri alueelta. Kuitenkin tällöinkin keskittyminen ehkä 2-3 osaamisalueeseen vaikuttaisi perustellulta. Mikäli lähdetään tutkimusohjelman kehittämiseen, niin yritykset voivat valita esitetyistä tutkimusohjelmista mieluisimpiaan.

Alla oleva taulukko kuvaa esimerkein sitä, mihin osuustoimintaan liittyviin kysymyksiin mikin oppiaine voisi parhaiten vastata. Taulukko on lähinnä viitteellinen eikä kata kaikkia tutkimuskysymyksiä tai mahdollisia kombinaatioita.

Taulukko 1: Osuustoimintakysymykset ja oppialat

Tarkasteltava kysymys Oppiala

Omistajaohjaus (co-operative governance) Kansantaloustiede, organisaatiot ja johtaminen, rahoitus

Rahoitusinstrumentit osuuskunnille rahoitus, talousjuridiikka

Osuuskuntien kilpailullinen etu kansantaloustiede, organisaatiot ja johtaminen

Liiketoimintastrategiat organisaatiot ja johtaminen

Verkostojen johtaminen organisaatiot ja johtaminen

Osuuskuntien julkisuuskuva ja sen parantaminen markkinointi

kilpailukysymykset kansantaloustiede, talousjuridiikka

osuuskuntien aluetaloudelliset vaikutukset talousmaantiede, kansantaloustiede

uusien osuuskuntien perustaminen yrittäjyys

osuuskuntien kehitysdynamiikka historiallisesti taloushistoria

Skurnikin työryhmän ajatuksena oli, että se oppiaine, josta lähdettäisiin liikkeelle, olisi kansantaloustiede. Tämä johtui pitkälti siitä, että hankkeen keskushenkilöksi kaavailtiin kansantaloustieteilijää. Kyseinen henkilö ei kuitenkaan näillä tiedoin ole käytettävissä. Keskusteluissa eräät neuvottelukunnan jäsenet ovat korostaneet liiketoimintaosaamisen merkitystä. Näiden lausuntojen perusteella tehtävään voidaan harkita myös johtamisen, strategian tai ehkäpä markkinoinnin tutkijaa.

Rahoitus on myös yksi hankkeen keskuskysymyksiä. Osuustoimintajärjestöjen edustajat ovat tuoneet esille useaan otteeseen, että myös yliopistojen tai julkisen sektorin tehtävänä on osallistua tutkimuksen rahoittamiseen. Yliopistoilla ei kuitenkaan yleisesti ottaen ole mitään erityisiä rahavaroja, joista uusia professuureja voisi perustaa. Sellaiset tahot kuin Sitra, Tekes tai Suomen Akatemia eivät rahoita professuureja. Nämä voivat kuitenkin rahoittaa tutkimusohjelmia tai jatko-opintoja. Mikäli toiminnat halutaan järjestettävän Helsingin kauppakorkeakoulun Helsingin kampuksella, niin osuustoimintajärjestöjen on ne rahoitettava ne kokonaan. Yritysten on sitouduttava rahoittamaan toimintaa vähintään 100 000 eurolla vuodessa viiden vuoden ajan. Mikäli toiminnat halutaan keskitettävän maakuntiin, niin kustannukset ovat noin puolet tästä, olettaen että loppuosa hankitaan julkisista lähteistä, kuten EU:n rakennerahastoista, Sitralta, maakunnalta, kaupungilta, sekä mahdollisesti Opetusministeriön yliopistoille osoittamista varoista, jotka ovat kohdennettu toimintojen kehittämiseen maakunnissa. Lisäksi jatko-opiskelijoille tarvitaan täydentävää rahoitusta säätiöiltä tai muista lähteistä.

Osallistuminen osuustoimintaopetuksen verkostohankkeeseen ei varmasti ole periaatteessa poissuljettu missään vaihtoehdossa, mutta kysymys on yhteistyön syvyydestä. Tämä olisi varmasti helpoin organisoida Mikkelissä. Myöskään Seinäjoella tai Helsingissä esteitä ei periaatteessa olisi, ainoastaan fyysinen välimatka voisi aiheuttaa ongelmia.

Tutkimuksen fokuksesta on käyty runsaasti keskustelua. Skurnikin työryhmä päätyi suosittelemaan mallia, jossa tutkimuskysymyksenä olisi ollut laajemmin vertaileva organisaatioiden tutkimus. Katsottiin, että tätä kautta päästäisiin helpommin mukaan tieteen valtavirran tutkimukseen. Laajempi fokus oli myös hankkeen silloisten avainhenkilöiden toivomus. Selvitysmiehen haastatteluissa osuustoimintajärjestöjen edustajat ovat kuitenkin toivoneet suuntautumista nimenomaan osuustoimintaan liittyviin kysymyksiin.

Organisaatiomuodoissa on seuraavat vaihtoehdot: Jos halutaan professuuri, se voidaan järjestää Helsinkiin tai Mikkeliin, yllä kuvatuin rahoitusratkaisuin. Jos halutaan tilaustutkimusta, voidaan se järjestää LTT-tutkimuksessa Helsingissä. Jos halutaan toteuttaa tutkimushankkeita, niin niihin voidaan osoittaa rahoitusta joko keskitetysti johonkin kyseessä olevista toimipisteistä tai sitten kaikkiin yllämainittuihin. On kuitenkin huomattava, että tutkimushankkeiden rahoittaminen kolmessa paikassa tulee todennäköisesti kolme kertaa niin kalliiksi kuin professuurin rahoittaminen yhdessä paikassa. Lisäksi verkoston rakentamiseen ja rahojen anomiseen tarvittava byrokratia vie omat resurssinsa. Voidaan myös ajatella, että osuustoimintaryhmät laittaisivat tutkimusrahoitusta yleisesti haettavaksi, sitoutumatta etukäteen mihinkään toimipaikkaan. Tämä tosin voisi olla ongelmallinen ratkaisu sikäli, että siinä ei kehitettäisi tutkimuksen infrastruktuuria missään paikassa, eikä näin ehkä loisi toiminnalle pitkän aikavälin edellytyksiä.

Erillisen osuustoimintainstituutin perustamiseen ei ole tällä hetkellä edellytyksiä. Tutkimuksen organisoiminen tilaustutkimuksena antaisi yritykselle parhaat edellytykset kontrolloida hankkeiden sisältöä.

Opetuksen järjestämisessä HKKK:lla on selkeä etu, joka tosin ei toteudu, mikäli tutkimusta päätetään järjestää LTT:llä, jonka tutkijat eivät anna opetusta. Mikäli sen sijaan tutkimus järjestetään koulun sisällä, niin HKKK:lla on laajimmat opiskelijamäärät. Seinäjoella ei ole perusopiskelijoita, mutta opetus voidaan yhdistää Tampereen tai Vaasan yliopiston opetukseen. Seinäjoella on myös Tampereen yliopiston täydennyskoulutusta. Mikkelissä opetus voidaan antaa avoimen yliopiston puolella tai HKKK:n BBA-opiskelijoille. Mikkelissä on mahdollisuus myös liittää opetus co-op studies verkostoon.

Opetuksen järjestäminen tarjoaa myös mahdollisuuksia osuustoimintayrityksen henkilöstön tai luottamusmiesten koulutukseen. Tämä voidaan järjestää joko erillisinä kursseina tai sitten osin samoilla kursseilla perusopiskelijoiden kanssa esim. avoimen yliopiston kautta. Näin osuustoimintayritykset voisivat saada rahallisesta panostuksesta myös suoraa hyötyä.

Arviointi eri vaihtoehdoista

Osa osion kolme alussa esitetyistä kysymyksistä voidaan olettaa ratkaistuiksi. Tässä lähdetään liikkeelle siitä, että lopullisessa ratkaisussa tehdään tutkimusta nimenomaan osuustoimintaan liittyen, että osuustoimintainstituutti on poissuljettu ratkaisu, ja että mikäli opetusta järjestetään, se tapahtuu yhteistyössä Mikkelissä koordinoitavan verkoston kanssa. Merkittävimmät auki olevat kysymykset ovat rahoitus, oppiaine, toimipaikka, organisaatiomuoto, ja muut opetuksen järjestämiseen liittyvät kysymykset.

Mikäli osuuskuntaryhmille on ratkaisevan tärkeää, että professuurin rahoitukseen osallistuvat muutkin tahot kuin ne itse, on Helsingin kauppakorkeakoulu poissuljettu vaihtoehto, ja sijoituspaikkaa tulee etsiä maakunnista. Jos taas rahoitus ei ole kynnyskysymys, niin seuraava kysymys on aineen valinnasta. Jos se pystytään nimeämään, niin yksi mahdollisuus on lähestyä aineen professoria ja yhdessä tämän kanssa suunnitella viran tehtäväkenttä. On myös tullut esille mahdollisuus, että joku virassa oleva professori kiinnostuisi aiheesta niin paljon, että oman toimen ohella vetäisi osuustoimintatutkijoiden verkostoa. Tämä vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä. On kohtuullisempaa lähteä siitä, että järjestöjen tulee rahoittaa hankkeelle kokopäiväinen professori viideksi vuodeksi, joka sitten kokoaa ympärilleen tutkimusryhmän, tai vähintään tutkimuskoordinaattori, jos päätetään perustaa tutkimusohjelma.

Mikäli ainetta ei kyetä päättämään, niin tutkimusohjelman perustaminen vaikuttaa mahdolliselta ratkaisulta. Tämä voidaan toteuttaa joko missä tahansa kolmessa paikassa yksinään tai yhteistyössä näiden paikkojen kanssa. Vaikka tähän hankkeeseen voidaan saada ulkopuolista rahoitusta, tulee se kokonaiskustannuksiltaan olemaan huomattavasti suurempi kuin professuurin aiheuttamat kustannukset. Tietenkin on myös mahdollista, että tutkimusrahoitus järjestetään ilman erillistä infrastruktuurin luontia, esim. säätiöiden kautta. Tällöin vaarana on kuitenkin se, että tutkimusprojektit jäävät erillisiksi ja niiden päätyttyä tutkijat palaavat muiden aiheiden pariin. Lisäksi tutkimushankkeiden haittana on se, että niihin on vaikeampi yhdistää opetusta.

 

Määräaikainen professuuri on siis paras ratkaisu, jos halutaan painottaa toiminnan jatkuvuutta ja opetusta. Mikäli sijoituspaikasta ja aineesta päästään yhteisymmärrykseen, niin seuraava vaihe on julistaa ma. professuuri haettavaksi. Professuuri voidaan muotoilla joko niin, että korostetaan osuustoiminnan erikoisosaamista, tai niin, että korostetaan jonkun aineen erityisosaamista ja edellytetään, että henkilö tekee seuraavat viisi vuotta tutkimusta nimenomaan osuustoiminnan kannalta. Lisäksi professorin tulee koota ympärilleen tutkimusryhmä jatko-opiskelijoista.

Mikäli osuustoimintayritykset haluavat saada vastauksia konkreettisiin ja päivänpolttaviin kysymyksiin, tulisi miettiä, olisiko sittenkin parasta järjestää tutkimus tilaustutkimuksena LTT-tutkimuksen kautta. Tällöin ei tosin voisi ajatella saatavan rahoitusta julkisista lähteistä. LTT ei myöskään järjestä opetusta.

Yksi valintaan liittyvä keskeinen kysymys liittyy professuurin tai keskuksen näkyvyyteen, ja kenen suhteen halutaan ulospäin näkyä: median, tutkimusyhteisön, vai osuustoimintayhteisön. Valtakunnallinen medianäkyvyys on joka tapauksessa vaikea saavuttaa, ja tällöinkin se riippuu paljon tutkijan persoonasta. Kaksi viimeksi mainittua on mahdollista saavuttaa, on toimipaikka sitten mikä tahansa edellä mainituista. Sen sijaan paikallinen medianäkyvyys on mahdollista saavuttaa niin Mikkelissä kuin Seinäjoellakin.

Oppilaitoksen sisäisestä näkökulmasta on huomioitavaa, että mahdollinen osuustoimintaprofessori olisi myös tiedeyhteisön sisällä voimakkaampi hahmo Mikkelissä tai Seinäjoella kuin Helsingissä, jossa professori olisi yksi monista (näkyvyys tietenkin persoonasta riippuen). Hieman toisella tavoin aseteltuna ja kärjistettynä kysymys on siitä, halutaanko professorin olevan iso kala pienessä lammikossa vai pieni kala isossa järvessä.

Ottamatta kantaa siihen miten korkealaatuista tutkimusta missäkin paikassa tehdään, Helsingillä on se etu puolellaan, että Helsingissä on enemmän ihmisresursseja käytettävissä mihin tahansa tehtäviin osuustoimintatutkimuksen saralla. Helsingin kauppakorkeakoulun infrastruktuuri on myös paljon laajempi kuin muissa tässä tarkastelluissa paikoissa. Jotkut haastatelluista ovat epäilleet, onko maakunnista ylipäätään mahdollista löytää riittäviä ihmisresursseja tällaisen hankkeen läpiviemiseksi. Maakunnallisten toimipaikkojen etuna puolestaan on helpommin saatavilla oleva rahoitus, merkitys alueelliseen kehitykseen, ja osuuskuntien näkyvämpi rooli paikallisessa taloudessa.

 

Jos tarkastellaan vielä Mikkelin ja Seinäjoen välistä asemaa, niin Mikkelin etuna on kiistattomat synergiaedut tavoitellun sosiaalitalous- ja verkostohankkeen kanssa. Mikkelissä professuurihankkeet eivät ole vielä yhtä pitkällä kuin Seinäjoella, joka on myös Mikkelin etu, koska osuustoimintaprofessuuri voitaisiin saada liikkeelle melko alkuvaiheessa. Toisaalta tutkimuksen ulottaminen myös Seinäjoelle toisi toiminnalle alueellista kattavuutta. Seinäjoella tutkimushanke saisi tukea muilta lähialojen professuureilta.

 

Liite 1. Suomalainen tutkijapotentiaali

(selvitysmiehen tiedossa olevat)

Suomessa on vuoden 1980 jälkeen väitelleet osuustoiminnasta ainakin seuraavat henkilöt:

1980-luku:

Kaj Ilmonen, sosiologia, Jäsenet ja jäsenten liike; tutkimus osuuskaupan ja jäsenten välisestä suhteesta E-liikkeessä historiallisessa tarkastelussa, 1984, Tampereen yliopisto

Turto Turtiainen, valtio-oppi, Maaseudun osuuskassatoiminnan perustaminen Keniaan, 1986

Petri Ollila, maatalousekonomia, Coordination of supply and demand in the dairy marketing system; transaktiokustannusteoriaan perustuva tarkastelu maatalousosuuskunnista, 1989, Helsingin yliopisto

1990-luku:

Raija Volk, kansantaloustiede, Esseitä osuuskunnan tuotanto-, hinnoittelu- ja investointikäyttäytymisestä, Jyväskylän yliopisto, 1993

Irmeli Helin, yleinen kielitiede, Vom Brodverein zum Co-op, osuustoiminnan ammattikielen muutos saksan kielessä, Helsingin yliopisto, 1998

2000-luku

Eliisa Troberg, liiketaloustiede, The Relevance of Transaction Cost and Agency Theoretical Concepts for the Management of Knowledge Intensive Organisations, tietovaltaisten työosuuskuntien johtamisesta, Turun kauppakorkeakoulu, 2000

Kari Inkinen, talousmaantiede, Diffuusio ja fuusio; tutkimus osuuskauppojen leviämisestä alueellisesti 1900-luvulla; Helsingin kauppakorkeakoulu, 2001

Antti Miettinen, sosiaalipolitiikka, Do Co-operatives Providing Welfare Services Belong to the Third Sector, ruotsalaisten hoiva-alan osuuskuntien erityispiirteistä, Kuopion yliopisto, 2001

Muita osuustoiminta-aiheen piirissä viime aikoina työskennelleitä väitelleitä suomalaisia tutkijoita:

Professori Juhani Laurinkari, sosiaalipolitiikka, Kuopion yliopisto (on myös väitellyt osuustoiminnasta Wienin yliopistossa vuonna 1986)

Dosentti Tapani Köppä, sosiaalitieteet, Helsingin yliopisto

Tohtori Panu Kalmi, kansantaloustiede / liiketaloustiede, Helsingin kauppakorkeakoulu

Jatko-opiskelijoita

Jari Karjalainen, maatalousekonomia, Helsingin yliopisto. Tutkimusaihe: sosiaaliset yritykset maaseudulla

Kari Pirinen, sosiaalitieteet, Jyväskylän yliopisto, uusosuuskunnat

Niina Immonen, aluetiede, Tampereen yliopisto, yhteisötalouden käsitteet

Helena Holopainen, kansantaloustiede, Helsingin yliopisto

Titta-Liisa Koivuporras, aluetiede, Vaasan yliopisto, osuuspankkien ympäristö- ja yhteiskuntavastuu - pilottihanke OP-ryhmässä

Pekka Pättiniemi, sosiaalitieteet, Kuopion yliopisto

Jarmo Laukkanen, KTM

 

Liite 2: Osuustoiminta Suomen korkeakouluissa

1890-luku

Hannes Gebhard luennoi Helsingin yliopiston kesäkursseilla maanviljelijöiden yhteistoiminnasta ulkomailla

1920-luku

Kansalaiskorkeakoulu aloittaa toimintansa Helsingin kalliossa; osuustoiminnalliset keskusliikkeet edellyttävät osuustoiminnan opetuksen liittämistä opetusohjelmaan ehtona säätiöön liittymiselleen

1930-luku

Kansalaiskorkeakoulu muuttuu yhteiskunnalliseksi korkeakouluksi; osuustoiminnan opetus lakkaa 1939

1950-luku

Osuustoiminnan tutkimussäätiö perustetaan ja sen rahoituksella aloitetaan osuustoiminnan opetus Helsingin yliopistossa

1960-luku

Osuustoiminnalliset keskusjärjestöt ja -liikkeet lahjoittavat Helsingin yliopistoon professorin viran, jonka alaksi tulee sosiaalipolitiikka, erityisesti osuustoimintaoppi

1970/80

Osuustoiminnan tutkimussäätiö lakkautetaan ja sen varat käytetään osuustoimintaopin lehtorinviran lahjoitukseen Helsingin yliopistoon

1990-luku

Professorin viran rahoitus lakkautetaan viran haltijan jäätyä eläkkeelle; kompensaatioksi perustetaan osuustoimintainstituutti erillisyksiköksi valtiotieteelliseen tiedekuntaan

1993

Osuustoimintainstituutti uhataan lakkauttaa, mutta saa jatkaa sosiaalipolitiikan laitoksen toimintayksikkönä; samalla edellytetään instituutin rahoittavan toimintansa ulkopuolisella hankerahoituksella (esim. yliopisto ei osoita rahoitusta johtajan virkaan)

1995

Etelä-Savo ja Etelä-Pohjanmaa tarjoavat yliopiston johdolle maakunnallista rahoitustukea osuustoimintainstituutin toiminnalle

1996

Rehtori päättää instituutin sijoittamisesta Mikkeliin, jossa toiminta käynnistyy Etelä-Savon maakuntaliiton ja opetusministeriön ESR-rahoituksella

2001-

Osuustoimintainstituutti liitetään Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkelin organisaatioon; Co-op Studies -ohjelmasta tulee yksi ekoyliopiston kolmesta painoalasta

Liitteen laati tutkimusjohtaja Tapani Köppä, Helsingin yliopisto